Tsirp , hrrrr, kviiik, nyt gastrolaulanta tarkoittaa kaikkea kujerrusta mikä johtaa ruokintaan. Kuuntelen nälkäisten lintujen laulua, kun ne odottavat emonsa annosta. Nyt tuntuu, että koko ympäristöni on täynnä lintujen pesimäpuuhia, ruokintaa ja reviirijoikua. Todella vanha klisee se linnunlaulu, josta nyt puhun. Mutta oltuani viikon pääkaupungissa tai muissa suurkaupungissa havaitsen, kuinka alitajuisen tärkeitä kaikki luonnonäänet ovat meille.

Gastrolaulantaa on myös nälkäisen kissan naukaisu, vauvan itku( josta minulla ei ole kokemusta, mutta kaikilla äideillä on), oma sisäinen mahanmurina ja kiukuttelu. Tämä teoria on vuorenvarma, nälkäisen kanssa ei passaa neuvotella. Hyvät sopimukset tehdään hyvien appeiden kera. Jokainen hyvä makumuisto on lähes ikuinen. Saatamme unohtaa lapsuuden pettymykset, työelämän kömmähdykset tai lakkiasjuhlamme. Vaan kun tulee joku makumuisto, johon yhdistetään tuoksu. Muistimme on erehtymätön.

Jokaisella ne ovat kuitenkin ihan omia ja subjektiivisia. Vaan nyt aikuisena niitä luodaan koko ajan. Pidän traditioruokalajeista. Kun on joku erikoisjuttu, meillä tehdään siihen sopivaa ruokaa. Kitkan muikkuja ja perunamuussia. Poron sisäfilettä, karpaloita ja puikulaa. Kesäpastaa; fetaa, tomaatteja, basilikaa, parmesania ja kesäkurpitsaa.

Kaikki ruoat herättävät meissä tunteita! Jos eivät herätä, niin ei kannata syödä. JOU!