yksi kaverini tulee kiinasta eurooppaan jouluksi. satumainen joulutunnelma tulee varmasti, kun pääsee tänne härmään, jossa EI ole miljoonia ihmisiä ympärillä. jos yrittää päästä joulutunnelmaan kaupungissa, se on helppoa.... kaikki ihmiset juoksee kaupoissa pähkäilemässä mitä lahjaksi?   siinä ei tarvitse miettiä, onko tulossa joku juhla vai ei?

kun pääsen maalle kotiin, tiedän että koko fiilis syntyy pelkästään oman maaseutukodin seinistä. nuuhkaisen keittiöön, laitan lantut kiehumaan... kierrän salissa, sytytän pikkutuikut joka paikkaan. se on siinä. saatan mennä kirkonkylän hautausmaalle moikkaamaan vanhempia, tai sitten en. viime jouluna menin sinne äidin haudalle yksin pitkästä aikaa -- porasin koko automatkan. vaikka kaikki oli TOSI hyvin, kotona omat rakkaat odotti. mutta se li ns. aina-ikävä-ihanaa-äitiäni- itku. uskon, että se on tarpeellista. eikä siinä ole mitään hävettävää tai surkeaa. päinvastoin! minulla vaan oli niin ihana äiskä, jonka muistan aina särmikkäänä, tyylikkäänä, lämpöisenä ja ah- niin omana äitinä.

iskän haudalla ei jostain syytä tule niin suuria pyrskähdyksiä. ehkäpä siksi, että hän oli aina hillitty, diplomaattinen herrasmies, joka ei koskaan turhia kiukutellut. se siirtyy minuunkin, kun ohitan hänen hautansa. ikäänkuin haudankin takaa ihmiset lähettää meille omat terveisensä, oman luontonsa.

elämä on elämistä varten ja siirryn tähän päivään. tänään kirjoitan viimeisen joulukirjeeni... HUOM ! kun lakkaan kirjoittamasta, liimaamasta ihmeellisiä omatekoisia sykerryksiäni, ja miettimästä mitä voisin antaa joululahjaksi... sitten olen vanha höperö. nyt olen jo höperö, ainakin ajoittain. mutta kamalan mukavaa on tietää pääsevänsä lauantaina ystävän kanssa joulukonserttiin! samoin odotan, että glögitellään launtaina--