Sain ison kasan ystäväni vanhoja vaatteita. Eiväthän ne minulle ole vanhoja, vaan lämpöisiä, kauniita ja uusia. Jotkut  niistä vaatteista kertovat paljon tarinoita, muistoja tästä kaveristani. Nyt mietin, miten vaate voi vaikuttaa. Tuntuuko minusta, että astun hänen saappaisiinsa puseron kautta. Ei tietenkään, mutta jokin hassu tunne se kuitenkin on. Meillä on joskus hyvin samanlainen maku ja tunnemme toistemme tyylin aika hyvin.

Eniten kuitenkin arvostan sitä kierrätysajatusta ja hyötykäyttöä. Olen väsynyt ostamaan. Se ei tuo mitään suurta hupia, niinkuin ennen. Kierrän kaupoissa yleensä jonkun nuoremman kanssa, joilla on vielä ehtymätön ostostarve. Niinhän minullakin oli ennen. Farkkuja ei voi olla liikaa! Nyt minulla on monet uudet/vanhat farkut.

Ihmeellisen kaunis on käsintehty villapaita. Siinä on jotain herkkää, suurta vaivannäköä ja ajatusta. Onko sitten itse tehdyn arvostus liian vähäistä? Alkaa jotenkin kuvottaa ne laatumerkit, joista saa maksaa. Laatu on suhteellista ja kyllä siitä kannattaa maksaa. Mutta minne tungen nyt ne mulberryt , joista en enää pidä? Olenko tullut vain vanhaksi pihiksi tädiksi, joka kerää kaikkien tavarat vintille-  koska meillä on kyllä tilaa! Olen kuitenkin nyt vain tyhmän onnellinen ja eniten siitä, että ystävyys on niin monipuolinen voima. Jos tuntee toisen monen vuoden takaa, se ei kärsi iflaatiota -- suhdannevaihteluilta ja turbulenssilta ei voi välttyä! Kierrätä vanhat, saat uusia!