tänään on 18.12 äitini syntymäpäivä vuodelta 1936. Hän olisi nyt 74 v ja ei kuitenkaan ole. Kun tulin töistä kotiin aivan rättiväsyneenä 9 tunnin täyden työpäivän jälkeen... ajattelin häntä. Hän kuoli yksinään Tampereen yliopistolliseen keskussairaalan leukemiaosastolla 46- vuotiaana, vuonna 1982. Olin silloin  jo aikuinen, mutta kuitenkin aika nuori. Olen kaivannut häntä kaikki nämä vuodet. Hän oli niin uskomaton äiti. Antoi minulle kummallisen perinnön, jonka olen saanut kuitenkin ikäänkuin itse valita. Hän opasti minua nuorena, oli aina oma itsensä, kaunis, kunnianhimoinen, rehellinen.

Olen viime päivinä miettinyt, teenkä kuitenkin samoin kuin hän? Olen liian kunnianhimoinen, ahkera ja työkeskeinen? Eikö minun olisi pitänyt oppia hänestä jotain? Olen ajatellut, että en halua olla niin urakeskeinen kuin hän oli. Silti olen sitä joka päivä. Tämänpäivän työelämä imee sinut usein aivan loppuun...

Voi äitini, rakas, ihana muisto sinusta elää... toivottavasti voisin elää pitempään, niinkuin olen elänytkin jo... mutta myös muuten kuin vain työn parissa.  Aika sen näyttäää. Joulun aikaa, se on ihanaa kun pääsee omaan rauhaan.